sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Lämpöä

Uunin lämmityskausi on jo ohi, mutta tällä viikolla on kuitenkin ollut pari sellaista päivää, että lisälämpöä on kaivattu. Niinpä mä oon kaivautunut peiton sisään. Ja joo, harmaata meillä tuntuu olevan kaikki, joten mä maastoudun aika hyvin, eikö vain ? Lisäksi mä palkitsin Mamman poseeramalla oikein kiltisti :)








Penalle ja Punkulle mä jo kerroinkin, että mun blogissa saattaa käydä vierailija. No, tämä vierailija on käynyt täällä aiemminkin, sillä se on mamman hierojan "pikku" Äijä. Komea poika hänestä on kyllä kasvanut ja bonuksena kuvat silkinpehmeistä tassuista. Ja kattokaa hei tota puuhkahäntää. Oma kalpenee siinä rinnalla täysin.




Vielä viikolla mummulan omenapuut kukkivat näin kauniisti, mutta kukkaloisto onnyt kärsinyt sateesta.


Pilvisestä päivästä huolimatta ensi viikolla alkaa jo kesäkuu, joten sitä kohti :)


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Aamuaurinkoon

Hups, taas on viikko sujahtanut. Nämä mamman kouluviikot on aina niin kiireisiä, ettei ehdi edes kissaa pitkähäntäiseksi sanomaan. Tää aamu oli taas aivan ihana, sillä aamuaurinko helli mua kiipeilypuussa. Henkilökunta on asettanut puun niin sopivasti, että aurinko paistaa siihen suoraan ja mähän nautin siitä.


Onks ihan pakko kuvata?
Tällaisina aurinkoisina aaamuina siirryn melko suoraan kiipeilypuusta ulkoiluun. Jotain pientä saatan matkalla syödä. Päivän aikana käyn sisällä vain pikimmiten vessassa ja juomassa.

Kyl mä tääl olen !
Mun mökin paikkaa siirretään auringon liikkeiden mukaan. Nyt oon tässä autotallin edustalla.




 Viikolla mulla oli ollut yks yö vähän tylsää ja kävin tutkimassa uunin tuhkaluukkua. Satuin jäämään kiinni, kun nokiset tassunjäljet kavalsivat mut :)


Hyvää alkavaa viikkoa! Toivottavasti saadaan nauttia auringosta! - Alex auringonpoika

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Hyväntekeväisyyttä

Kuulin maaliskuussa, kuinka mamma selitti, että ei enää, ei enää ikinä. Ja tarkoitti kudottuja vauvapeittoja. Mutta on kaksi asiaa, jotka saavat meidän mamman sydämen heltymään, kissat ja pienet vauvat. Joulun allahan me toimitettiin kisuruokaa sitä tarvitseville ja nyt mamma on aloittamassa vauvapeittoprojektin vol 2, sillä mamma oli huomannut FB:ssä läheisen keskussairaalan vauvojen kaipaavan lisää peittoja. Projektissa kudotaan lahjoitetuista langoista pienille pikkuisia peittoja.  Toki näiden projektien välissä mamma on itsekseen kutonut peittoja kolmisenkymmentä.

Koska mistään ei tule, tarvitaan tässäkin projektissa mun apua. Eihän mamma muuten kutoa osaisi :).

Mä laitoin ton kasan vähän paremmin, kun mamma oli tehnyt noista langoista tollaisen halkopinon. Noista langoista pitäisi tulla yli 20 peittoja ja sitten mammalla on vielä valkoista jemmassa.



Musta toi keltainen korosti hienosti mun turkin väriä


Tässä on edellisen projektin satoa. Silloin noita peitoja tais olla yli 40.


Ja sitten vielä erilaista käsityötä: mamman kummitytön 6 v -kakku. Mahtaiskohan Frozen olla in?



Heleätä helluntaita! Tosin täällä keli vaikuttaa aika kalsealta :)



sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Hyvää äitienpäivää!



Ostettiin iskän ja siskojen kanssa mammalle äitienpäiväksi tuollainen runkoruusu. Nyt se pitäisi istuttaa vielä sopivaan ruukkuun. Mamma hoitanee sen itse :)

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille tasapuolisesti!

T. Alex

lauantai 7. toukokuuta 2016

Siellähän se meidänkin mamma

Kuten jo viimeksi kerroin, mamma on jo pidemmän aikaa höpöttänyt jostain helatorstain Turku-reissusta. Matkaan se lähti keskiviikkona, oli jotain työ -juttusia myös siellä Turussa. Luulen kyllä, että hömpöttelemään se sinne meni. Ainakin Ikeassa oli käyty. Torstaina mamma oli käynyt kummipojan uimakisoissa, joten olikohan se matkan päätarkoitus, mutta kun mamma oli puhunut niistä tytöistä.

No, päätarkoitushan oli tietysti suuri turkulainen kissaseurapiiritapahtuma eli Miukumaan Sofin 10-v -juhlat. Mutta tiedättekö, kuinka höppänä se meidän mamma on? Ei ensimmäistäkään kuvaa Miukumaan tytöistä.  Kuvia synttärisankarista ja Olgasta voi kyllä nähdä Kissamanian, Tassulinnan, Kissakolmion ja Elämää ja elämyksiä -blogin sivuilla. Näiden lisäksi paikalla oli Kiskattien sekä Penan ja Punkun edustajat. Synttärisankaria mamma oli päässytkin silittelemään ja pusuttelemaan, mutta Olga piti vieraisiin etäisyyttä. Ymmärrän hyvin Olgaa, sillä jos meille olisi pelmahtanut lauma kissatätejä, olisin painunut häntä suorana lauteiden alle piiloon.

Kuten kaikissa kunnon pidoissa, oli tarjoilu kuulemma loistavaa: kukkakaali-juustokeittoa ja tuoretta leipää, kissasuklaita ja sitä kuuluisaa pökälekakkua. Meidän mammahan oli tietysti heti pyytänyt keiton ohjetta ja eilen meidänkin jääkaappiin oli ilmestynyt kukkakaali. Taitavat syödä keittoa viikonloppuna.

Synttäreiden bonuksena oli tutustuminen kissamanialaisiin. Nyt jopa meidänkin mamma sai otettua kuvia.

Ihana musta pantteri Piki

Suloinen pikku Devi

Arvon Valtiatar Kajsa

Mamma on joskus opiskellut Turussa ja Kissamaniassa vierailu herätti muistot siitä, millaista oli asua TYSin asunnoissa. Voi sitä surutonta nuoruusaikaa :)

Iltapäivä sujui nopeasti hyvässä seurassa ja viimeinen tuli aika lähteä kotiin oman kultapojan luo. Meillä on mamman kanssa sopimus, että vieraissa saa käydä, kunhan muistaa, kuka on mamman sydämen valtias.


sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Oi ihana toukokuu

Kevät tulee ja ulkoilut. Tällä viikolla ulkoilut on taas jäänyt vähemmälle, kun mammalla on ollut sitä koulu -juttua. Iltaisinkin se on tehnyt vaan sitä koulu -juttua. Ja sit se oli vähän pahalla päällä, kun mä koitin avustaa sitä.  Ei oikein apu kelvannut. Kaiken huippu oli se, kun mamma sai uuden leikkikalun ja asensi siihen jotain ja SULKI oven mun nenän edestä. Mä kuulemma sättäsin liikaa...

Eikä tässä vielä kaikki! Nyt viikonloppuna mut hylättiin (mummulaan) ja henkilökunta lähti Turkuun viettämään vappua niiden dogi-ihmisten kanssa. Millakin, siis niiden labbis,  oli kuulemma mummulassa hoidossa.

Niin ja ettei se tähän jäisi. Mamma on kuulemma menossa ensi viikollakin Turkuun. Katsomaan joitakin tyttöjä. Vähän se haaveilee, jos pääsis katsomaan myös joitain poikia.

Kaikesta huolimatta toukokuu on täällä ja kohta kesä :)




Hyvää vappua!