Olen viime kesästä asti vetänyt koulutöissä syrjäytyneiden ryhmiä ja kerran etsin sopivaa rentoutusvideota. Löysinkin sopivan ja kuuntelin hetken matkaa: videolla oli yli 10 minuuttia kissan kehräystä. En sitten valinnut sitä videota, kun ajattelin, etteivät muut arvostaisi sitä kuin hullut kissaihmiset.
Kotona tällaista rentoutusvideota ei tarvitse katsoa, sillä täällä rentoutumispalveluista vastaa tämä herra
Ivan on varsinainen kehruu- ja leipomismestari. Alusta asti hän on ilahduttanut meitä miehekkäällä kehräyksellään, mutta kotiutumisen myötä on paljastunut herran leipomisharrastus. Eilen koitin ottaa päikkärit olohuoneen sohvalla. Torkahtamisvaiheessa ihmettelin, että mitä nyt oikein tapahtuu. Ivan oli hypännyt sohvalle ja rupesi kipuamaan jalkojani ja kylkeäni pitkin kohti olkapäitäni. Olkapäitä käytettiinkin sitten leipomisalustana :) Välillä Ivan kävi jossain ja palasi hetken päästä takaisin leipomishommiin. Ja mamma oli onnellinen.
Alex ei tarjonnut leipomispalveluita, kuten ei myöskään sylipalveluita. Ivanista on kehkeytymässä sylikissa. Hän tulee vapaaehtoisesti syliin, siis jopa itse kiipeää ja viihtyykin vielä sylissä pyrkimättä koko ajan pois. Anya ei viihdy yhtään sylissä ja Alex aikanaan vain, jos seisoit ja kävelit. Kun koitit istua, kissa hyppäsi heti pois.
Rentoutuspalveluita onkin parin viime viikon aikana tarvittu. Isäni joutui yllättäen sairaalaan, ensin teholle pariksi päiväksi ja sitten normaalille osastolle. Äidin kanssa ajoimme päivittäin sairaalalle katsomaan isää. Matka ei ollut pitkä, mutta aikataulut menivät uusiksi. Nyt isä on jo kotona ja virkeä oma itsensä. Tapaus kuitenkin pisti ajattelemaan tulevaa. Olemme olleet meinaten siinä onnellisessa asemassa, että vanhempamme ovat olleet melko terveitä ja tulleet suht' hyvin toimeen kotonaan. Ensi viikolla alkavat vanhuusopinnot koulussa, joten ne varmaan tuovat jonkin verran valaistusta myös tulevaisuuteen.
